Yhdistys pähkinänkuoressa

Leppävirta sijaitsee Pohjois-Savossa Itä-Suomen läänissä, 5-tien ja Saimaan syväväylän varrella, käsittäen osan Suomen suurimmasta saaresta, Soisalon saaresta.
Vuonna 2016 Leppävirralla oli 9 852 asukasta.

Leppävirran Perussuomalaiset toimii kunnan alueella, jäseniä yhdistyksellä on kaikista kunnan kylistä.
Kunnanvaltuutettuja on 2 kpl, joista yksi edustaa myös kunnanhallituksessa. Eri lautakunnissa on myös edustajat.
Lista luottamuspaikoista löytyy täältä.

Perussuomalaiset keräsi toiseksi suurimman äänimäärän Leppävirralla Eduskuntavaaleissa 2019 äänimäärän ollessa 15,2% annetuista äänistä.

Yhdistyksen yhteystiedot löytyvät täältä.

Leppävirran Perussuomalaiset ovat ajan hengen mukaan myös Facebookissa ja Twitterissä