Vauvarahan myöntäminen lapsiperheiden tukemiseksi ja väestönkasvun edistämiseksi Leppävirralla

Arvoisa kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja valtuutetut,

Leppävirran väkiluku on ollut laskusuunnassa viime vuosina, mikä asettaa haasteita kunnan elinvoimaisuudelle, palveluiden ylläpidolle ja yhteisön kehitykselle.
Vuonna 2024 syntyi Leppävirralle 49 lasta ja vuonna 2025 tähän mennessä on syntynyt 39 lasta.
Väestön väheneminen vaikuttaa erityisesti koulutus- ja terveyspalveluiden kysyntään sekä paikalliseen elinkeinoelämään. Samalla lapsiperheiden houkutteleminen kuntaan on tunnistettu tehokkaaksi keinoksi kääntää väestökehitys positiiviseksi ja tukea Leppävirran pitkän aikavälin kasvua.
Tämän vuoksi esitämme, että Leppävirran kunta ottaa käyttöön vauvaraha-järjestelmän, jolla tuetaan perheitä, joille syntyy lapsi. Vauvaraha olisi taloudellinen kannustin, joka osoittaa kunnan sitoutumista lapsiperheiden hyvinvointiin ja kannustaisi perheitä asettumaan ja jäämään Leppävirralle. Aloite tukee samalla kunnan vetovoimaisuutta uusien asukkaiden, erityisesti nuorten perheiden, keskuudessa.

Vauvaraha vahvistaa Leppävirran imagoa lapsiystävällisenä kuntana ja erottaa sen positiivisesti muista kunnista.
Taloudellinen tuki helpottaa lapsiperheiden arkea ja madaltaa kynnystä muuttaa kuntaan.
Väestönkasvu tukee paikallisia palveluita, kuten päiväkoteja ja kouluja, sekä vahvistaa yhteisön elinvoimaa.
Vauvaraha on osoittautunut toimivaksi keinoksi muissa kunnissa, joissa vastaavia tukia on otettu käyttöön.

Vauvarahan käyttöönotto: Kunta myöntää vauvarahan jokaiselle Leppävirralla syntyville lapsille jonka vanhempien kotikunta on Leppävirta lapsen syntymähetkellä tai viimeistään kolmen (3) kuukauden kuluessa syntymästä. Vauvaraha jaetaan useamman vuoden ajalle.
Maksu suoritetaan vuosittain edellyttäen, että perheen kotikunta on edelleen Leppävirta.
Tuen edellytyksenä on vähintään 12 kk yhtäjaksoinen asuminen Leppävirralla syntymän jälkeen.

Rahoitus: Vauvarahan rahoitus sisällytetään kunnan talousarvioon, ja sen kustannusvaikutukset arvioidaan suhteessa odotettavissa oleviin hyötyihin, kuten väestönkasvuun ja verotulojen lisääntymiseen.

Kesto ja arviointi:
Vauvaraha pyritään ottamaan käyttöön 2 vuoden määräaikaisena ohjelmana vuoden 2026 aikana, jonka jälkeen valtuustolle tuodaan arvio vaikutuksista ja jatkopäätös.

Tiedottaminen: Vauvarahasta tiedotetaan aktiivisesti osana kunnan markkinointia lapsiperheille, esimerkiksi kunnan verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja muissa kanavissa.

Leppävirralla 20.10.2025
Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa