Linja-autoaseman odotustila avattava päivisin matkustajille

Leppävirran kunnan omistaman linja-autoaseman matkustajille tarkoitetut odotustilat ovat olleet vaihtelevasti matkustajien käytössä jo pitemmän aikaa.
Leppävirran Perussuomalaiset kantaa huolta linja-autoaseman suljettujen ovien ulkopuolella palelevista kyydin odottajista odotustilan ollessa suljettuna.

Odotustilan avaamiseksi päivisin matkustajille kannattaisi selvittää eri vaihtoehtoja. Kustannukset eivät nykyaikaisilla valvontavälineillä varmaankaan muodostuisi kohtuuttomiksi.
Esim. ovien avaus ja lukitus voisi olla ajastetulla sähkölukolla ja jos valvonta koetaan tarpeelliseksi niin valvontakameratkaan eivät ole kalliita hankkia.
Yleisiä kulkuneuvoja käyttävät tarvitsevat lämpimän ja sateelta suojaavan odotustilan kimpsuineen ja kampsuineen kirkonkylällä seuraavaa lähtövuoroa odotellessaan.
Nykyisen kiinteistön käyttömahdollisuus hetkellisenä odotustilana on kaikella asiantuntevalla tiedolla ja hyvällä tahdolla selvitettävä mahdollisemman pian ennen talvipakkasia.
Ulkopaikkakuntalaisille voi muodostua negatiivinen kuva Leppävirrasta jos linja-auton odotusaikana rakennuksen odotustilojen ovet ovat tiukasti lukossa.
Kunnan imagon ylläpito ja kohennus on kiinni näin arkisissa tilanteissa. Saattaisi joku satunnainen ohikulkija olla tulevaisuudessa kuntamme iloinen veronmaksaja.

Mutta huolehditaan ennen kaikkea jo veronsa Leppävirralle maksavistalinja-autoasemaa käyttävistä matkalaisista.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa